Kevätkukkasia

Joka paikka (lue: facebook) on täynnä kuvia leskenlehdistä ja krookuksista  ja sinivuokoista ja muista semmoisista eli kukkia täytyy kai myös olla jo joka paikassa. Paitsi meillä. Miksei meidän sinivuokot jo nouse tuolta likaisennäköisen heinikon alta.

Viikon verran olen käynyt joka päivä tutulla paikalla tonkimassa ja tänään sieltä sitten vihdoin löytyi pari heiveröistä nuppua. <3

Olemme asuneet täällä kotipaikassa kymmenen vuotta. 

Muuttoamme edeltävänä keväänä äiti siirsi siskon kodin lähimetsästä sinivuokon asumaan tänne meille, pelasti yhden niistä naapurin talonrakennuksen alta. 

Muuttokeväänä tarkastimme yhdessä kasvupaikan, mutta olipa älyttömän turhauttavaa kuulla sinivuokon alkavan levitä vasta seitsemän vuoden kuluttua. Seitsemän vuotta! Sehän on ikuisuus. Ihan sama oli unohtaa ne kokonaan, ei ne sieltä ikinä leviäisi. Joka kevät olen tietenkin silti käynyt heinikossa tarkistamassa kukkaa, ja kyllä, sieltä se on joka kevät noussut kukkimaan kellanruskeasta kevätheinikosta kauniisti erottuen. 

Ja eipä aikaakaan, kun seitsemän vuotta oli kulunut, ja sinivuokko alkoi toden totta levittää kasvuaan. Ensimmäisellä kerralla uusi kukinto ilmestyi vajaan kolmen metrin päähän. Seuraavana vuonna uusia kukkia nousi jo monesta kohdasta, edelleen aika etäällä toisistaan. Tänä keväänä, no jää nähtäväksi, tuleeko sieltä enempää kuin ne kaksi nuppua...  

Mainittakoon vielä, että äiti asustelee tuossa tien toisella puolella. Heidän pihassaan kukkivat nyt krookukset, tulppaanit ovat jo hyvällä alulla, västäräkki pomppii pitkin pihaa, ja kissakin on auringossa virttynyt. Tänään kuvasin siellä krookuksen kukinnoissa pari nokkosperhosta ja sitruunaperhosen. Meidän pihalla on lunta, vettä, risuja, kuraa ja koirankakkaa. 

En valokuvannut niitä. Ja sinivuokkokuva on viime keväältä.