maanantai 5. elokuuta 2013

Elokuun ilta

Tänään on ollut hyvä päivä. Vapaapäivä. :)

Siitä meni iso aika kaupungilla asioilla, mutta sekin ihan hyvissä fiiliksissä. Lehti-ilmoitus tuli vietyä, pankki- ym. asiat hoidettua ja tyttö sai ne kolme kynsilakkaa, mistä on puhuttu jo monta päivää. 

Illemmalla vasta ulos, ja siitä ihanuus alkoikin. Mikä hellepäivä. Mikä kesäpäivä. Muistin ykskaks, että aika tarkkaan vuosi sitten tyttö meni ekalle luokalle kouluun, ja minä jäin vuorotteluvapaalle. Ensimmäiset päivät pesin mattoja ja korjasin puita. Siis kuskasin halkoja vajaan. Tänään samaa puuhaa.


Kesä on menty niin lujaa, ettei olla aikaisemmin tehty näitäkään normaaleja kesähommia. Jos välillä on ollut aikaa hetki hengähtää, olen kävellyt pihalla tosi hitaasti. Katsellut vaan ympärilleni tuttuja paikkoja ja elämää. Olen muistuttanut itseäni, että pienetkin hetket riittävät, kun ne katsoo ja kuuntelee ja tuntee kunnolla. Muistaa myöhemminkin.