Täällä aika unohtuu: Osa 2

Ajatuksia ja näkökulmia ajan unohtumiseen, 

ja siihen, missä täällä on.

Pikkuisen hävettää tunnustaa, että täällä se aika unohtuu. Tietokoneen tai jonkun muun ihmevempeleen välityksellä netissä tai yleensäkin koneella. 

Minulle tämä tietokone, ensimmäinen ihkaoma, viininpunainen Acer, 
on viime vuodet ollut valokuvavarasto, mitä siivoan ja uudelleenjärjestelen ihan yhtä huonosti kuin oikeita varastotilojakin. Toiseksi tämä on ollut opettajalle tärkeä työväline. Kaikenlaista tiedostoa sitä pitää kuvisopenakin nykymaailmassa rakennella. Kolmanneksi olen käyttänyt sähköpostia ja paljon parjattua wilmaa. Toisinaan iloisina iltoina olen eksynyt myös youtubeen, nostalgiafiiliksiin kuuntelemaan kasarimusaa tai katsomaan 70-luvun tv-mainoksia. Hauskoja. Siis ihan viatonta, paljon työtä, palkaksi pikkuisen huvia.

 

Jotenkin salakavalasti Marika-sisko keksi keinon puhua minut facebookiin, ylläpitämään Pikkukylän Puodin sivua. Pitkään roikuinkin siellä taustahenkilönä, jolla oli kaksi kaveria. Marika ja Tiina. Aikaansa seuraavana opettajana (jaa?) lyöttäydyin mukaan "some opetuksessa" -kurssille, ja sen pyörityksen ja ihastuksen seurauksena facebook ahmaisi minutkin kokonaan. 

Osallistumiseni sosiaalisessa mediassa on verraten pientä, ja vasta kuluvan kevään aikana olen seurannut blogeja, ja opetellut itse puhelemaan täällä. Kuitenkin pelkästään valokuvien kanssa voi koneella mennä todella pajon aikaa, ja siihen tosiaan unohtuu. 

Mitä tapahtuu minulle, kun aika unohtuu tietokoneella: 
- Löytyy paljon ideoita ja hyödyllisiä sivuja tulevaa syksyä  
  ajatellen, kun kuvisopetus taas alkaa (ja vuorotteluvapaa loppuu).
- Kukaan ei enää tee kotiaskareita.
- Löytyy paljon asiaa Pikkukylän Puotia ajatellen, ja hienoa  
  vertaistukea käsityöyrittämiseen.
- Asetelma kotona kääntyy päälaelleen: ennen valitin kun mies oli
  aina koneella, nyt saan itse huomautuksia koneella olostani (vaikka
  enhän mä hei edes ole paljoa koneella!).
- Löytyy paljon uutta ja mielenkiintoista taiteesta, näyttelyistä,
  museoista.  
- Kroppa ei voi hyvin - liian vähän liikuntaa ja kumara   
  työskentelyasento. 
- Saan uusia ystäviä ja mielenkiintoisia tuttavuuksia. Kaikkia  
  facebook -kavereita ei tietenkään voi sanoa ystäviksi, mutta 
  heistäkin moni puolituttu on tullut tutummaksi, ja osa ystäviksi 
  asti.
- Syöminen unohtuu. Voi laihtua, ellei pyörrytykseen syö 
  suklaalevyä. 
- Hallitsen hyvin 36 välilehteä kerrallaan.
- Lapsi tulee koulusta ja totean parin tunnin päästä, moi, kiva 
  nähdä. 
- Tulee kauhea tietokoneähky ja morkkis. 

Pahus, negatiivisia enemmän. Vaikka yritin tekaista plussia.

Kuvituskuvia ei tähän tekstiin liittyen montaa löytynyt.

Lapset harjaantuvat nopeasti uusiin laitteisiin. Niinpä olen seurannut sivusta,
kun tyttöni on ottanut iPhoneni haltuun. Pelejä en itse pelaa.
Kaikkea itse valokuvaan, mutta en olisi itse tullut ajatelleeksi ottaa
puhelimella kuvaa sen näytöllä samaan aikaan pyörivästä videosta.

Sama flikka askarteli ja piirsi minulle syksyllä Angry bird -aiheiset tekokynnet.
Tarvittiin paperia, värikyniä ja teippiä, ja niin minulla oli elämäni ensimmäiset, teipillä kiinnitettävät tekokynnet.
Kätevät näppäimistöllä, taipuivat sopivasti pois tieltä.

Täällä aika unohtuu: Osa 1.

Ajatuksia ja näkökulmia ajan unohtumiseen, 

ja siihen, missä täällä on.

 Metsä antaa energiaa.

 Äänet, tuoksut, värit ja tunnelmat.

Valkovuokkojen aika alkaa tältä vuodelta olla ohi. Kauniita rikkinäisinäkin, kuten ihmisetkin.

Tilalle ketunleipiä. Ihan pian myös metsätähtiä ja oravanmarjoja.

Yksityiskohtia ja pientä elämää. 

Pikkuruisten toimintaa katsellessa maailman mittakaavaa muuttuu.

Ruohonjuuriherkuttelua.

Keskittynyttä ahkerointia.

 Happea ja hyvää oloa.

Takuuvarmaa lenkkeilyseuraa.

 Aika, kiire ja stressi.

 Uupumus, suuttumus tai murhe.

Ihmissuhteet, minä ja muut.

Voimattomuus.

 Arjen murheet eivät metsällä poistu, 

saavat vain pienemmän tilan mielessä, unohtuvat, ainakin hetkeksi. 

Aina on saatavilla uusi annos metsän kauneuden energiaa. 

Ja taas voi mennä pää pilvissä...

...tai ainakin katse korkeammalla.

Toivon sinulle kiireettömiä hetkiä ja
aikaa kokea ympärillämme olevaa. <3

Piti haravoida

Kuoputin kukkamaita ja haravoin hiukan siinä sivussa. 

Ihana kevätpörinä kuului, joku muukin oli löytänyt vuorenkilvet. 

Ja niinpä taas kameraa hakemaan ja Suuria kevätihmeitä kuvaamaan.

 

                                              Tämä fasaani alkaa olla jo minuun ja kameraan tottunut.                                                   Osaa se silti edelleen juosta tosi kovin karkuun, ja joskus on pakko vähän lentääkin.

Kevätonnea.

Se ilahduttavin kevätbongaus.

Aikuisuuden mittarit

Kolme aikuisuuden mittariani:

Silli on hyvää.

Mämmi on hyvää.

Vuorenkilpi on kaunis.

Kaksi ensimmäistä eivät vielä toteudu, mutta olen lähestymässä aikuisuutta; vuorenkilpi on jo muutamia vuosia ollut kaunis.

Ilahtuneena tänään perkasin ja kuoputin viime kesän istutusten äärellä, hyvin ovat lähteneet leviämään, ja kauniit kukinnot ovat nousemassa. Taas pitää tehdä uutta istutusta tuohon tien varteen, kyllä muutama metri taas lisätään. Niin ja vanhenemisen kanssa asialla siis ei ollut mitään tekemistä vaan aikuisuuden. 

Mitä aikuisuuden mittareita teillä on?

Pesänryöstäjiä liikkeellä

Olin lähdössä kaikessa hiljaisuudessa koiran kanssa pihalle, kun eteisessä pysähdyin kuuntelemaan kummaa rapinaa. Hölmistyneenä seisoin oven sisäpuolella, kun joku koputti oven ulkopuolella. Normaali hyväkäytöksinen ihminen olisi avannut oven, mutta kun tuo Joku Koputtaja kuulosti hyvin pieneltä. Pattitilanne. Sisällä vain kuuntelin, koska en mitenkään saanut silmiäni taittumaan näkemään oven viereisestä ikkunasta suoraan sivulle, ja oven avaus olisi aiheuttanut sen takana olijan pikapoistumisen. 

Kuka lie siis ryöstänyt ovikranssin pesästä munat. 

 

      

Tulkitsin pääsiäisen olevan ohi, munaton kranssi sai lähteä. 

Kevään iloja

Flunssakuumeesta toipuva tyttö on tänään noin kuusitoista kertaa pyrkinyt ulos. Tuuleen ja viimaan, sanoo äiti. Ulkona on tosi kuumaa, sanoo tyttö. Ja äiti on äkäraivoissaan antanut kuulua, kun sisällä ei ole pysytty. Mutta ei kouluun tarvitse mennä, jos on taas aamulla kuumetta, sanoo tyttö. Ja äiti sanoo paljon asioita... 

Sitten tyttö nukahtaa, ja äiti löytää tämän.

Sydän menee kippuralle. 

Miten ekaluokkalainen voisi malttaa olla kokematta ihanaa kevättä. Sanoo äiti mitä tahansa, 

katuliidut ja leskenlehdet eivät voi odottaa. 

Ja siinä äiti on kerrankin samaa mieltä.