Järven struktuuria

Kävin tänään kahteen kertaan valokuvaamassa kurkia. Näin niitä neljällä pellolla, yhteensä seitsemän. Kuvasinkin paljon, ja tässä kuvien parhaimmisto, olkaa hyvät.

  

 

  

  

 

 Olihan mulla siellä pari kaveria seurana. Kurkikuvia sitten toisella kerralla, jos joskus onnistun kuvaamaan niitä kunnolla ennen kuin karkaavat torvea toitottaen pois.

Kuvankauniita koruja

Kevättalvella sain mielenkiintoisen viestin, mikä johti vielä mielenkiintoisempaan tehtävään: Olen saanut työstää Uudenkaupungin museolta saamistani Augusta Olssonin (1878-1954) omakuva -valokuvista koruja.

Avattuani muistitikulle saamani kuvakansion ymmärsin millaisen taideaarteen kanssa olin tekemisissä. Hetkeksi ihan henki salpaantui. Sain mahdollisuuden katsella ja työstää vanhaa valokuvataidetta arkisessa ympäristössäni omassa keittiössä omalla tietokoneella, ja aika ja välimatka yli sadan vuoden taakse oli kadonnut. Huomasin käsitteleväni tietokonettakin ihan erilaisella otteella, tuntui, että nyt koneella oli kerrankin jotain hyvin ­­­arvokasta, ja sitä piti käsitellä varovaisesti. Tunsin kunnioitusta kuvista katsovaa itsevarmaa ja tyylikästä naista kohtaan.

Augusta Olsson oli omana aikanaan harvinaislaatuinen nainen. Taiteesta ja valokuvauksesta kiinnostuneena hän päätyi valokuvaajan ammattiin, ja perusti vuonna 1898 oman valokuvaamon Uuteenkaupunkiin. Hän kuvasi uusikaupunkilaisia ihmisiä ja ympäristöjä, ja suuri osa hänen valokuviensa lasinegatiiveista on säilynyt ja ne on talletettu Uudenkaupungin museon arkistoon.

Kuvat Uudenkaupungin museo, Augusta Olssonin valokuvien lasinegatiivien arkistoa.

Lue lisää Augustasta: http://uusikaupunki.fi/template_1_print.asp?id=341

Havahduttuani kuvien lumosta takaisin tähän maailmaan aloin tutkia kuvia tarkemmin. Tarkastelin kuvissa olevia muotokuvauksen tyyppejä, kuvien asetelmallisuutta ja valaistuksia, samalla valikoiden korukuviksi parhaiten sopivia.

Kuvien taustoina Augusta on käyttänyt maisemanäkymiä, joissa hän poseeraa esimerkiksi polkupyörään nojaten. Rekvisiittana on myös kalusteita ja kukkia, joissakin kuvissa on mukana lapsia, koiria tai kissoja. Kaikkein viehättävimpiä mielestäni ovat lähikuvat. Niissä erottuu eniten yksityiskohtia, kuten vaatteiden pitsit ja korut, kampausten hiussuortuvat, joissain kuvissa silmäripsetkin. Kankaiden materiaalintuntu on käsin kosketeltavaa, laskokset ovat syviä ja näyttäviä. Nämä vanhat mustavalkoiset valokuvat ovat herkkiä, ja niissä on kuvisopen silmin ”ihan parasta valööriskaalaa”.

Korukuviksi valikoitui lopulta viisi eri kuvaa, kauniita muotokuvia, jotka toivottavasti herättävät teissä kiinnostuksen tutustua Augusta Olssonin historiaan ja hänen laajaan valokuvatuotantoonsa.

Koruja myy Uudenkaupungin museo ja Pikkukylän Puoti.

Kevätkukkasia

Joka paikka (lue: facebook) on täynnä kuvia leskenlehdistä ja krookuksista  ja sinivuokoista ja muista semmoisista eli kukkia täytyy kai myös olla jo joka paikassa. Paitsi meillä. Miksei meidän sinivuokot jo nouse tuolta likaisennäköisen heinikon alta.

Viikon verran olen käynyt joka päivä tutulla paikalla tonkimassa ja tänään sieltä sitten vihdoin löytyi pari heiveröistä nuppua. <3

Olemme asuneet täällä kotipaikassa kymmenen vuotta. 

Muuttoamme edeltävänä keväänä äiti siirsi siskon kodin lähimetsästä sinivuokon asumaan tänne meille, pelasti yhden niistä naapurin talonrakennuksen alta. 

Muuttokeväänä tarkastimme yhdessä kasvupaikan, mutta olipa älyttömän turhauttavaa kuulla sinivuokon alkavan levitä vasta seitsemän vuoden kuluttua. Seitsemän vuotta! Sehän on ikuisuus. Ihan sama oli unohtaa ne kokonaan, ei ne sieltä ikinä leviäisi. Joka kevät olen tietenkin silti käynyt heinikossa tarkistamassa kukkaa, ja kyllä, sieltä se on joka kevät noussut kukkimaan kellanruskeasta kevätheinikosta kauniisti erottuen. 

Ja eipä aikaakaan, kun seitsemän vuotta oli kulunut, ja sinivuokko alkoi toden totta levittää kasvuaan. Ensimmäisellä kerralla uusi kukinto ilmestyi vajaan kolmen metrin päähän. Seuraavana vuonna uusia kukkia nousi jo monesta kohdasta, edelleen aika etäällä toisistaan. Tänä keväänä, no jää nähtäväksi, tuleeko sieltä enempää kuin ne kaksi nuppua...  

Mainittakoon vielä, että äiti asustelee tuossa tien toisella puolella. Heidän pihassaan kukkivat nyt krookukset, tulppaanit ovat jo hyvällä alulla, västäräkki pomppii pitkin pihaa, ja kissakin on auringossa virttynyt. Tänään kuvasin siellä krookuksen kukinnoissa pari nokkosperhosta ja sitruunaperhosen. Meidän pihalla on lunta, vettä, risuja, kuraa ja koirankakkaa. 

En valokuvannut niitä. Ja sinivuokkokuva on viime keväältä. 

 

Ajatuksia ajasta

                       Oho, tuli kevät.

Miten se noin pääsi yllättämään, vaikka sitä on jo odotettu.

Kirjoitan ajan suhteellisuudesta ja ajan kulkuun liittyvistä asioista, mutta en koskaan ajankulukseni. En tee mitään ajankulukseni. Koska ei mulla ole aikaa. Tyypillinen toteamus, missä ei ole totuutta tippaakaan. Kaikki aika on käytettävissä, mutta jonnekin se karkailee ja kiirehtii. Välillä sitä varastetaan, välillä annetaan. Onneksemme välillä aika myös pysähtyy tai ainakin rauhoittuu, välillä pääsee jopa unohtumaan.

Tervetuloa kevät, sateineen kaikkineen. Ja tervetuloa sinä, joka kävit lukaisemassa tämän ensimmäisen uskallukseni blogimaailmassa. Katsotaan nyt sitten milloin on seuraavan kerran AIKAA kirjoitella... :)

Mukavia keväthetkiä toivottelee Meku.