On se tekniikka ihmeellistä, mutta miten mä pärjäisin ollenkaan ilman näitä ihmisiä.

Pikkukylän Puoti aukeaa näin kesäisin jo kymmeneltä, ja jo toisena aamuna mun oli vaikea ehtiä perille ajoissa. Sain Aamun ja kaikki tavarat melkein ajoissa autoon, ja alkumatkasta käytiin läpi mitä kaikkea mahdollisesti jäi kotiin. Montaa sataa metriä ei edetty, kun auto alkoi kuulostaa siltä, että vois vaikka kääntyä takaisin kotiin. Kolinaa ja kolinaa jostain renkaan lähettyviltä.

Onnekseni äiti ja isä asuu naapurissa ja iskä lähti siltä istumalta kuskaamaan meitä Ukiin. Mentiin kaupan kautta, koska jotain ruokaa piti päiväksi ehtiä ostaa. Perillä Puodilla neljä minuuttia vaille kymmenen, ja pihalla huomaan, ettei mulla ole puhelinta. Se jäi sinne S-marketin ostoskoriin. No iskä ja Aamu lähtivät etsimään, muttei puhelinta löytynyt. Aamun puhelimella soitin mun tekniikkatukipalveluun (Tapio), ja avustuksella löytyi Find my iPhone palvelu, mikä ilmoitti, että siellä se on mun puhelin sokkarissa. Iskä ja Aamu lähtivät uudestaan etsimään, ja seurasin Puodilla koneella, kun puhelimeni lähti Ylistäkatua pitkin tänne Mäyhälänkadun suuntaan. Helpotus ja huojennus!

Ja nyt Aamu just lähti Infoon ostamaan mulle laminointikalvoja.
Ja tekniikkatukipalvelu sai myös pikaraportin auton kolinasta. Auto kolisee.
Ja iskä muistutuksen, että käyttävät Lyylin pihalla päivän aikana.

Aina välillä sitä havahtuu siihen, miten ihana mun perhe on. <3

Mäyriä keskellä kirkasta kesäiltaa.

Olin jo muutama tunti sitten päättänyt, että tänään onkin aika jatkaa unohtuneen blogin kirjoittelua. Innostava aihekin oli valmiina, mutten arvannut, että pikainen koiran lenkitys tuottaisi uuden aiheen. Lenkin ei ollut tarkoitus olla kovin pikainen, ja kamerakin tuli mukaan. Ovella vielä ehdin ajatella, että jaksaako vaivautua taas samojen kielojen takia kiusata koiraa kuvaamispysähdyksillä.

Onnekseni jaksoin ja olin sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se paikka on muutama sata metriä meidän kylätietä toiseen suuntaan. Melkein keskellä asutusta siis, mitä täällä ei tosin ole kovinkaan paljoa. Ja onnekseni Lyyli-koiranen ei heti huomannut, mitä minä huomasin, eivätkä kohteet huomanneet meitä. Kuvat eivät ole häikäiseviä, mutta sentään osuin kohteisiin, ja monta kertaa.
 

Tässä meidät on jo huomattu, vauhdilla piiloon, ja kauhea rymyäminen vajassa alkoi.

Minähän olin ihan innoissani hyvästä tuuristani. Ikinä ennen en ole luonnossa nähnyt mäyrää ja nyt heti kolme kerralla! Ei muuta kuin koira kotiin ja takaisin kuvausasemiin. Kiertelin vajaa hyvässä uskossa, että eivät ne nytkään tajua minun siellä kiertelevän, ja kohta ilmestyvät taas pihalle.

Lopulta uskoin, että vajan seinäkin on aivan hyvä kuvauskohde.

Iltapäivä ystävän kanssa ja muuta kaunista

Ystäväni tuli koulutuksen vuoksi pitkän matkan takaa pariksi päiväksi Turkuun, ja minä ajelin heti töistä päästyäni sinne myös.

Kävimme Turun taidegraafikoiden juhlanäyttelyssä. Näyttely oli kokonaisuutena pelkistetyn tyylikäs, ja harkittu kokonaisuus. Meille vieraammat tekniikat olivat kiehtovia, ja pähkäilimme niiden toteutustapoja. Viimeinen huonetila sai meidät innostumaan aiheillaan ja varsinkin väreillään. Markku Haanpään suuria montotypiavedoksia piti tarkastella aivan lähietäisyydeltä ja toivomme tilanteen tallentuneen mahdolliselle valvontakameran nauhalle. ;) Taidepläjäyksen jälkeen kävimme rauhassa syömässä, ja puhuimme pitkään ihan, ihan kaikesta. 

Aikaisemmin iltapäivällä Anssun viipyessä vielä animaatioiden maailmoissa minä ehdin vihdoin mennä pakkasen ja purevan viiman läpi Kaskenkadulle, kauniiseen Terraviivan liikkeeseen. Tarkoitus oli käydä myös Boutique Minnessa, mutta oli huonoa tuuria, ja Minne oli juuri tuona päivänä suljettu.

Olen seurannut Terraviivaa facebookissa, ja menin ihan tietoisesti ostoksille. Aioin ostaa itselleni muutaman hyvää mieltä tuovan keramiikkalaatan. Kaupassa käynti olikin melkein kuin taidenäyttelyelämys. Itse liiketilakin oli jo hyvin kaunis, palvelu ystävällistä, ja tuotteet toinen toistaan kauniinpia ja hyviä ajatuksia nostattavia.

Sain myös kurkkia työtilojen puolelle, mikä oli itsekin pikkuisen keramiikkaa tehneenä aivan mahtavaa, ja olin melko sanaton siitä hyvän mielen fiiliksestä, mikä tuosta liikkeessä käynnistä jäi. Se paikan hyvä henki ja tunnelma ja käsityön tekemisen läsnäolo.

Terraviivan takahuoneen keittiön laattojen väri-iloa.

Osa keramiikkatyötilaa.

Vessan peili. :)

Ostin itselleni tallaiset laatat. Erityisesti muista aamurauha puhuttelee. Onhan tyttöni nimi Aamu ja mummuni nimi oli Rauha.  Siinä välissä ollaan äiti ja minä. <3 

  

Löysin myös oikein sopivan syntymäpäivälahjan ystävälleni. Tässä se olkoon aito viesti kaikille muillekin läheisille ystävilleni.

 

Taas "retkeilemässä"

Onpas jäänyt heitteille tämä blogi. Edellinen postaus syysretkestä tasan neljä kuukautta sitten. No, nyt on talviretken kuvien vuoro.

Koiran itse tekemä liukumäki.

Syyspäiväntasaus

 Tässäpä kuvia kuluneen viikonlopun metsäretkiltä. Välillä piti miettiä, mikä vuodenaika onkaan kyseessä, sen verran keväistä ja kesäistä löytyi matkan varrelta. Kuvat on siis otettu syyspäiväntasauksen aikaan, 22.9.2013.

                                

 

 Ihan sama minne meidän Lyylin vie, niin vettä löytyy jostakin. Ja ihan vähäkin riittää tälle koiralle...

Eväshetki. "Maistuis mullekin". Ja olihan meillä eväitä kaikille.

  

Sieniä minäkin metsästä etsin, mutta vain valokuvattavaksi.

 

Elokuun ilta

Tänään on ollut hyvä päivä. Vapaapäivä. :)

Siitä meni iso aika kaupungilla asioilla, mutta sekin ihan hyvissä fiiliksissä. Lehti-ilmoitus tuli vietyä, pankki- ym. asiat hoidettua ja tyttö sai ne kolme kynsilakkaa, mistä on puhuttu jo monta päivää. 

Illemmalla vasta ulos, ja siitä ihanuus alkoikin. Mikä hellepäivä. Mikä kesäpäivä. Muistin ykskaks, että aika tarkkaan vuosi sitten tyttö meni ekalle luokalle kouluun, ja minä jäin vuorotteluvapaalle. Ensimmäiset päivät pesin mattoja ja korjasin puita. Siis kuskasin halkoja vajaan. Tänään samaa puuhaa.

Kesä on menty niin lujaa, ettei olla aikaisemmin tehty näitäkään normaaleja kesähommia. Jos välillä on ollut aikaa hetki hengähtää, olen kävellyt pihalla tosi hitaasti. Katsellut vaan ympärilleni tuttuja paikkoja ja elämää. Olen muistuttanut itseäni, että pienetkin hetket riittävät, kun ne katsoo ja kuuntelee ja tuntee kunnolla. Muistaa myöhemminkin.

Runon ja suven päivä

Onko ajantajun katoaminen sitten puotiremontin vai avajaisten vai molempien aiheuttamaa, niin joka tapauksessa tänä vuonna Eino Leinon päivä pääsi minulta livahtamaan. Kalenteria ei ole sillä silmällä tuijoteltu. Runon ja suven päivä. Ja minä havahdun tähän tietoisuuteen klo 23.01. 

Ei sillä, että päivää olisi meillä yleensä mitenkään huomioitu. Kuitenkin joka kesä jossain vaiheessa suunittelen pitäväni kesäjuhlat Eino Leinon päivänä. Yleensä olen päätynyt hymistelemään itsekseni kesän tunnelmaa ja onnellista oloa. Ehkä joskus oikeasti lukenut runonkin. 

Pääsin vielä illalla hetkeksi kesän tunnelmaan. Tein lyhyimmän koiralenkin ikinä, polkupyörällä, joten kyllä koirakin hiukan liikuntaa sentään sai. Pyöräillessä kesän tuoksujen vaihtelu tuntuu voimakkaammalta, ja matkalla otin kesäiltakuvan.