Pikakuuro

Ehdin pestä muutaman maton ja korjata puita, kunnes työtauko saapui virkistävän ukkoskuuron muodossa. Hössötettiin se hetki pihalla. Sateenvarjoilla ja ilman.

 

Vähän jyrisee vielä, mutta aurinkokin paistaa. Pihatyöt kutsuu siis uudelleen. Mutta ensin vähän kahvia. Oi ihana sunnuntai.

Rääppiäiset

Tänä kesänä ajankulku on livahtanut käsistäni. Ehkä johtuen kylmästä alkukesästä, ehkä muista kiireistä, mutta en ole ollut ajan tasalla kesän etenemisessä. Olen myöhästynyt kameroineni metsästä ja teiden varsilta. Jopa voikukkia ja lupiineja tuijottelin viikkotolkulla ajatuksella, että kukkivat ne vielä huomennakin. Tässäpä kuvia jämistä, mitä sitten oli jäljellä kuvattavaksi.

Kuvia lupiineista olisin oikeasti tarvinnutkin yhteen teosideaan.
Kukintoja oli jäljellä yksitoista, ihan hajallaan heinikossa. Kuvasin siis vain tätä yhtä.

Voikukkien kuvaamisessa huomasin sittenkin olleeni ihan onnekas.
Ne muutama jäljellä ollut kukkapallo riitti, ja nämä rääppeet ovat paljon hienompia
kuin ne täydelliset palleroiset, mitä alunperin piti kuvata.

Huipulla.

Tanssiin lähdössä.

Illan auringossa.

Vielä kukkivat kissankellot ja pian jo karhunputket. Omituista huomata, että syksyn tuoksu on jo ilmassa. Vielä omituisempaa huomata, että siitä tulee hyvä mieli. :)

Mukavaa oleskelua museossa.

Kävimme maanantaina Aamun kanssa viettämässä aikaa kauniissa ympäristössä Wahlbergin museossa eli tuttavallisemmin Uudenkaupungin museossa. Siellä on kuluvan kesän ajan esillä eläinaiheinen näyttely, ja olin luvannut viedä Aamun sitä katsomaan.  "Eläimellistä menoa merikaupungissa" -näyttely katsottiin ensin, ja monenlaista eläinteemaa museon näyttelyyn olikin koottu. Ennen yläkertaan menoa jäin istuskelemaan telkkarin äären, naureskelin mainiolle vanhalle Uusikaupunki-filmille, ja samalla selailin museolehteä, minkä nappasin mukaankin. Aamu tutki kuulemma sillä aikaa alakerran muita "hienostohuoneita, missä oli paljon tuoleja ja jokaisessa oli lanka, ettei saanut istua". Kiireetön olo.

Museon yläkerrassa viihdyimme istuskelemassa aika pitkäänkin, sinne kun on laitettu lapsille aika mukavasti pientä puuhaa. Eläinnäyttelyä näissä kuvissa ei näy, mutta käykäähän sitä katsomassa.

Yläkerrassa on mun lempparit museossa, nämä kauniit puuastiat.

Yritin esitellä Aamulle hienoa käsityötaitoa, esitelmöin vakan teosta, sen vähän mitä siitä tiedän, mutta sekin oli hellepäivänä liikaa 9-vuotiaalle. Selostin vielä, että me asutaan Vakka-Suomessa ja se nimikin tulee näistä astioista, kun ne oli niin yleisiä täällä, ja vientituote ja kaikkee, ja neiti virnuili, et eiks me asutakaan Kalannissa.

Kaunista maalauskoristelua Vakan kyljessä.

Vakkoja enemmän Aamua kiinnosti laivojen pienoismallit, tutki tarkkaan ja pitkään,
ja kyseli jos vaikka mitä, enkä mä osannut vastata juuri mihinkään.

Kuvauttamalla itsensä näin museossa ja jakamalla kuvan
museon facebook -sivulla, osallistut arvontaan.

 

Tässä  on päästy varsinaiseen puuhastelun alkuun. Aamu suostui poseeraamaan vähän hirvittävän (eikö ole upea?) sukelluspuvun kanssa vain selkä sinne suuntaan, ja väritti samaan aikaan sukeltaja-aihetta riemunkirjavaksi. Väritys kesti ja kesti, ja mä aloin kyllästyä istuskeluun ja jopa valokuvaamiseen. Rakentelin siinä joutessani tarjolla olleita palapelejä. Aamu vielä leikki salapoliisileikkejä, etsi kuvien esineitä yläkerrasta, ja mä hosuin, että mennään nyt jo.

     

 Hauskuutusosuus. Pikkuisen olivat jo pieniä asuja. :D

Museon kaunis sisäpiha.

Tunnelmaa pihan suutarinpajasta, missä on myös lapsille leikkipuoti.

 

Museo ja "Eläimellistä menoa merikaupungissa" on avoinna 24.8.2014 asti ma-pe 10-17 ja la-su 12-15. Maanantaina piti hosua oman puodin remonttiin siivouksessa auttamaan, ja leikit pihan museopuodissa jäi ihan kesken. Pitänee mennä museoon kesän aikana vielä uudelleen. Voi olla, että silti saatan kysyä jonkun kaverin Aamulle mukaan. Mä olen huono leikkikaveri, kamera ja muut kohteet vie niin nopeasti mun huomion. Kakkupalan tosin ostin leikkipuodissa tälläkin kertaa, ennen kuin ilmoitin meneväni kuvaamaan "mummon pelakuita".

On se tekniikka ihmeellistä, mutta miten mä pärjäisin ollenkaan ilman näitä ihmisiä.

Pikkukylän Puoti aukeaa näin kesäisin jo kymmeneltä, ja jo toisena aamuna mun oli vaikea ehtiä perille ajoissa. Sain Aamun ja kaikki tavarat melkein ajoissa autoon, ja alkumatkasta käytiin läpi mitä kaikkea mahdollisesti jäi kotiin. Montaa sataa metriä ei edetty, kun auto alkoi kuulostaa siltä, että vois vaikka kääntyä takaisin kotiin. Kolinaa ja kolinaa jostain renkaan lähettyviltä.

Onnekseni äiti ja isä asuu naapurissa ja iskä lähti siltä istumalta kuskaamaan meitä Ukiin. Mentiin kaupan kautta, koska jotain ruokaa piti päiväksi ehtiä ostaa. Perillä Puodilla neljä minuuttia vaille kymmenen, ja pihalla huomaan, ettei mulla ole puhelinta. Se jäi sinne S-marketin ostoskoriin. No iskä ja Aamu lähtivät etsimään, muttei puhelinta löytynyt. Aamun puhelimella soitin mun tekniikkatukipalveluun (Tapio), ja avustuksella löytyi Find my iPhone palvelu, mikä ilmoitti, että siellä se on mun puhelin sokkarissa. Iskä ja Aamu lähtivät uudestaan etsimään, ja seurasin Puodilla koneella, kun puhelimeni lähti Ylistäkatua pitkin tänne Mäyhälänkadun suuntaan. Helpotus ja huojennus!

Ja nyt Aamu just lähti Infoon ostamaan mulle laminointikalvoja.
Ja tekniikkatukipalvelu sai myös pikaraportin auton kolinasta. Auto kolisee.
Ja iskä muistutuksen, että käyttävät Lyylin pihalla päivän aikana.

Aina välillä sitä havahtuu siihen, miten ihana mun perhe on. <3

Mäyriä keskellä kirkasta kesäiltaa.

Olin jo muutama tunti sitten päättänyt, että tänään onkin aika jatkaa unohtuneen blogin kirjoittelua. Innostava aihekin oli valmiina, mutten arvannut, että pikainen koiran lenkitys tuottaisi uuden aiheen. Lenkin ei ollut tarkoitus olla kovin pikainen, ja kamerakin tuli mukaan. Ovella vielä ehdin ajatella, että jaksaako vaivautua taas samojen kielojen takia kiusata koiraa kuvaamispysähdyksillä.

Onnekseni jaksoin ja olin sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se paikka on muutama sata metriä meidän kylätietä toiseen suuntaan. Melkein keskellä asutusta siis, mitä täällä ei tosin ole kovinkaan paljoa. Ja onnekseni Lyyli-koiranen ei heti huomannut, mitä minä huomasin, eivätkä kohteet huomanneet meitä. Kuvat eivät ole häikäiseviä, mutta sentään osuin kohteisiin, ja monta kertaa.
 

Tässä meidät on jo huomattu, vauhdilla piiloon, ja kauhea rymyäminen vajassa alkoi.

Minähän olin ihan innoissani hyvästä tuuristani. Ikinä ennen en ole luonnossa nähnyt mäyrää ja nyt heti kolme kerralla! Ei muuta kuin koira kotiin ja takaisin kuvausasemiin. Kiertelin vajaa hyvässä uskossa, että eivät ne nytkään tajua minun siellä kiertelevän, ja kohta ilmestyvät taas pihalle.

Lopulta uskoin, että vajan seinäkin on aivan hyvä kuvauskohde.

Iltapäivä ystävän kanssa ja muuta kaunista

Ystäväni tuli koulutuksen vuoksi pitkän matkan takaa pariksi päiväksi Turkuun, ja minä ajelin heti töistä päästyäni sinne myös.

Kävimme Turun taidegraafikoiden juhlanäyttelyssä. Näyttely oli kokonaisuutena pelkistetyn tyylikäs, ja harkittu kokonaisuus. Meille vieraammat tekniikat olivat kiehtovia, ja pähkäilimme niiden toteutustapoja. Viimeinen huonetila sai meidät innostumaan aiheillaan ja varsinkin väreillään. Markku Haanpään suuria montotypiavedoksia piti tarkastella aivan lähietäisyydeltä ja toivomme tilanteen tallentuneen mahdolliselle valvontakameran nauhalle. ;) Taidepläjäyksen jälkeen kävimme rauhassa syömässä, ja puhuimme pitkään ihan, ihan kaikesta. 

Aikaisemmin iltapäivällä Anssun viipyessä vielä animaatioiden maailmoissa minä ehdin vihdoin mennä pakkasen ja purevan viiman läpi Kaskenkadulle, kauniiseen Terraviivan liikkeeseen. Tarkoitus oli käydä myös Boutique Minnessa, mutta oli huonoa tuuria, ja Minne oli juuri tuona päivänä suljettu.

Olen seurannut Terraviivaa facebookissa, ja menin ihan tietoisesti ostoksille. Aioin ostaa itselleni muutaman hyvää mieltä tuovan keramiikkalaatan. Kaupassa käynti olikin melkein kuin taidenäyttelyelämys. Itse liiketilakin oli jo hyvin kaunis, palvelu ystävällistä, ja tuotteet toinen toistaan kauniinpia ja hyviä ajatuksia nostattavia.

Sain myös kurkkia työtilojen puolelle, mikä oli itsekin pikkuisen keramiikkaa tehneenä aivan mahtavaa, ja olin melko sanaton siitä hyvän mielen fiiliksestä, mikä tuosta liikkeessä käynnistä jäi. Se paikan hyvä henki ja tunnelma ja käsityön tekemisen läsnäolo.

Terraviivan takahuoneen keittiön laattojen väri-iloa.

Osa keramiikkatyötilaa.

Vessan peili. :)

Ostin itselleni tallaiset laatat. Erityisesti muista aamurauha puhuttelee. Onhan tyttöni nimi Aamu ja mummuni nimi oli Rauha.  Siinä välissä ollaan äiti ja minä. <3 

  

Löysin myös oikein sopivan syntymäpäivälahjan ystävälleni. Tässä se olkoon aito viesti kaikille muillekin läheisille ystävilleni.

 

Taas "retkeilemässä"

Onpas jäänyt heitteille tämä blogi. Edellinen postaus syysretkestä tasan neljä kuukautta sitten. No, nyt on talviretken kuvien vuoro.

Koiran itse tekemä liukumäki.